Salomonin solmuja opetin muille itse. PowerPointin avulla kerroin, miten solmu tehdään. Näytin kuvia kyseisellä tekniikalla valmistetuista huiveista. Esillä oli myös äitini virkkaama huivi, jota sai lähemmin tarkastella. Dokumenttijameran avulla näytin vielä, miten silmukka syntyy. Sitten opastin muita tekemään virkkausta itse.
Haasteita tuottivat lähinnä silmukoiden venyttäminen keskenään saman mittaisiksi sekä niiden yhdistäminen oikeaan kohtaan työn jatkumisen kannalta. Kaikki kuitenkin saivat salomonin solmunsa syntymään. :)
Sitten olikin vuorossa varrasvirkkausta.
Sitten venytettiin viimeinen silmukka ja pujotettiin se "vartaaseen"
Varmaan ympärille syntyi pitkiä silmukoita, jotka virkattiin neljän ryppäisiin neljällä kiinteällä silmukalla.
Afrikkalaista kukkaa emme ehtineet vielä kokeilemaan, mutta tutustuimme siihen yksityiskohtaisten kuvien ja selostuksen sekä videon avulla. Alla kuvia esimerkkikukista.
Tähtisilmukkaakaan emme ajanpuutteen vuoksi itse vielä virkanneet, mutta kattavan teoriapläjäyksen, videon ja havainnollistavan demonstraation avulla tekniikka tuli melko tutuksi.
Oikein päin käännettynä
Tästä lähdettäisiin kaventamaan ensin joka neljännen silmukan kohdalla ja niin edelleen. Käänteisessä järjestyksessä alun lisäyksiin verrattuna. Kyllä tästä vielä amigurumitaidot kehittyy. :)